Tämä on aivan törkeätä ja suoranaista kiusantekoa
Ruuan polkumyynnistä
--------------------
MTK ja muut kotimaiset vaikuttajat vaativat EU:lta toimia estää ruokatuotteiden polkumyynti, eli myyminen alle tuotantokustannusten. Pohdin, että voi olla hieman hankalaa määritellä yleistä rajaa, minkä alle tuotetta ei saada myydä. Miten asia tarkistettaisiin -- kirjanpidostako?
Entä mitä tapahtuisi sille ruualle, mitä ei saisi myydä ale-hintaan? Eihän sitä polkumyyntiä tarvittaisi, jos tuotteille olisi kysyntää. MTK tietenkin ajaa yhden pienen väestönosan etua, mutta en usko, että ruuan dumppaaminen kaatopaikkalle olisi yhtään sen parempi ratkaisu kuin ruuan dumppaaminen markkinoille.
MTK tietenkin ajattelee kuluttajan etua, koska tällainen ruuan myynti alle tuotantokustannustenhan on tietenkin loppukädessä kuluttajalle paha asia. Voi olla, mutta epäilen, että koko maatalouden tukijärjestelmä olisi enemminkin sellainen asia mitä pitäisi EU:n rajoittaa ja koko järjestelmää tulisi perata aika rankalla kädellä. Se varmaankin ajaisi enemmän kuluttajan etua.
Mutta entä jos tuohon polkumyyntiin todellakin jotenkin haluttaisiin koskea, miten olisi jos velvoitettaisiin tuottajia, jotka laittavat ruokaa markkinoille alle tuotantokustannusten tarjoamaan osa tästä erästä ruoka-apuun? Olisi oikeastaan merkityksetöntä kuinka paljon tuottajat tuossa huijaisivat, koska pienikin apu olisi merkittävä avun saajan kannalta.
Politiikkojen korruptoituneisuudesta
------------------------------------
Jos miettiin mikä on politiikolle kaikkein tärkeintä, niin eikö se ole pysyä vallassa; tulla äänestetyksi Arkadian mäelle tai pitää Myanmarin juntta vallankahvassa.
Eikö tuo olisi kaiken helpointa kansan tuella, eli palvelemalla kansaa niin, että kansalla ei ole tarvetta sysätä kelpo kansanedustajaa palliltaan tai diktaattoria vallasta.
Miksi näin ei käy? Todennäköisesti politiikolle tai diktaattorille jokin muu asia tuo suuremman tyydytyksen kuin vallankahvassa pysyminen. Olisiko oman henkilökohtaisen aseman ja varallisuuden kartuttaminen sittenkin merkittävämpää kuin yhteisestä hyvästä huolehtiminen. Silloin tarvitaankin suurpääomaan päin suunnattuja palveluksia, joita myydään eniten tarjoavalle.
Jaahas, mun quest for cheap camera deal jatkuu. Seuraava episodi oli oll nimeltä rip-off. Vertailkaapa pikaisesti näitä kahta linkkiä:
http://www.nexlineshop.co.uk/index.php
ja
http://www.futureshop.ca/home.asp?logon=&langid=EN
Ja palataanpa sitten nexlineshopin pariin...
Nikon D300 body 675€
Canon EOS 30D SLR w/ 18-55mm Lens Kit 413€
jne, hinnat sisältävät verot... juu ja international takuukin löytyy... ja tullitkin on mukavasti ratkaistu, kun ystävälliset ihmiset nexlineshopissa: " We will mark any items as a gift or sample on the parcel, so you needn't to pay any custom taxes."
Valitettavasti vain luottokortti ei käynyt, vaan käytettävissä olivat seuraavat maksutavat:
- Bank Wire Transfer
Wire transfer is the preferred payment method for international orders of more than 800 Euro. It is the quickest and least expensive way to send payment.
- Money Transfer (Western Union/MoneyGram)
You can send a money transfer to us from any Western Union/MoneyGram agent. Click here to find a W.U. agent in your area."
mutta ennen kuin menee tuonne shoppailemaan, niin kannattanee tehdä pieni googlehaku: scam + nexline
Ja sitten kannattaa ihan huviksi vain tsekata sivun oikeassa laidassa olevaa sponsoroitua linkkiä.
Meillä availtiin tänään lahjapaketti. Sieltä löytyi kaikkien yllätykseksi Wii Fit. Tänään tuli sitten kovasti kuntoiltua. Odottelen lisää pelejä, jotka tuota ylikehittynyttä vaakaa osaavat hyväksikäyttää.
Se tuntui niin hyvältä idealta. Ruokaa tarjolla suoraan kotiovelta. Suojaisa rakennelma kunnon katolla. Sinne ei tuuli ja tuiverrus pääsisi pesää koettelemaan ja siellä olisi pikkuisten hyvä olla.
Ei se haitannut, että ensinmäinen pesä tuhoutui mystisesti ja välillä pesällä pääsyn esti omituisesti lämmennyt ilma. Paikka oli kuin tehty pesää varten, joten sinnikkyys kyllä palkitaan, joten heti kun sinne pääsi uudestaan, eiku uutta pesää bykaan.
Mutta valitettavasti paikan isäntä ei innostunut ylimääräisistä hyyryläisistä, jotka olisivat saattaneet pilata perheen kakkukestit pihamaalla ja vuokralaiselle tuli lähtö, tai siis ns. kuumat oltavat.
Ampiaspesän hävittäminen on yleensä haastavaa, mutta pihalla olevasta kaasugrillistä se luonnistui kohtuullisen helposti: kaasuhana auki ja kokoillaan toimiiko se pietsosytytys vielä tänä kesänä.
Lyhytkin loma loppuu joskus. Ehdin nähdä päivän aikana melko paljon. Aloitin aamusta kävelemällä hotellin lähistöllä olevaan Indro Montanellin puistoon. Indro Montanelli, on kuuluisa italialainen lehtimies, jonka itse Mannerheim pelasti saksalaisten vangeudesta ja kuolemanrangaistuksesta viime sodan aikana.
Puiston jälkeen onnistuin kadottamaan karttani läheisessä kahvilassa, joten muutaman kadun kulman jälkeen olin sitten eksynyt. Onneksi Duomolle on helppo kysyä neuvoa ja Via Giuseppe Verdiltä löysin kirjakaupan, mistä sain halvalla [huonon] Milanon oppaan ja 40% alennuksella Moleskinen vuoden 2008 allakan.
Duomo oli upea. Sisätilat oli nopeasti nähty ja painelin ulos ja hissille, jolla pääsee Domon katolle kävelemään! Tällaisia mahdollisuuksia pitäisi olla enemmänkin. Tietenkin siellä piti olla samaan aikaan ryhmä saksalaisia eläkeläisiä, jotka ovat tekopirteydessään vielä amerikkalaisiakin ärsyttävämpiä, ja muutama italialainen koululuokka ekskursiolla. Mutta katto on iso ja sieltä löytyi rauhallisiakin paikkoja maisemien katseluun.
Duomon jälkeen oli aika painua lounaalle, joten otin metron ja menin Cairolin, eli linnoituksen, pysäkille toivoen löytäväni sieltä edullisemman lounaspaikan, kun mitä tuolta ihan ydinkeskustasta. Foro Bonaparten varrelta löytyikin Caffe Si -niminen paikka, joka nimestään huolimatta osoittautui hyväksi lounaspaikaksi. Paikassa olisi pitänyt mennä sisälle valkkaamaan itse lounas, esillä olevista annoksista, mutta tilasin itse kadun varteen pystytetyn terassin pöydästä. Helppoa se oli näkemättäkin; onhan itsestään selvää, että pasta, jossa on prosciuttoa ja juustoa, on hyvää. Annosksen nimi oli Crespelle. Pitänee etsiä tuolle resepti.
Castello Sforzesco on kokonaisuudessaan upea linnoitus, jota on kovasti restauroitu ja osia siitä on rakennettu kokonaan uusiksi, mm. kulmatorni, joka oli romahtanut jo 1500-luvulla. Linnoitus pitää sisällään 12 museota ja linnoitus onkin sisältä täysin uusittu vastaamaan moderneja museoille asetettuja vaatimuksia ja jos jossain olikin vielä jäljellä entistä loistoa, niin minä en sattunut astumaan mihinkään sellaiseen huoneeseen. Museoissa oli esillä mm. Michelangelon viimeinen keskeneräiseksi jäänyt pieta. Olisi siellä ollut Leonardo da Vincinkin töitä, mutta museoväsymys iski jossain välissä päälle ja ne jäi sitten näkemättä tällä kertaa.
Museoiden jälkeen hieman gelattoa linnoituksen puistossa ja reipas kävely Milanon tekniikan museoon. Museon sisäänkäynti on sitten Via San Vittoren puolelta. Museon tähti on italialainen sukellusvene vuodelta 1968, joka löytyy täman valtaisan museoalueen perimmäisestä nurkasta. Päästyäni sinne, minulle kerrottiin, että minun olisi pitänyt ostaa erillinen sukellusveneeseen oikeuttava lippu kassalta. En jaksanut enää lähteä edestakaisin kävelemään, vaan päätin tutustua museon muihin näyttelyihin. Museosta löytyikin sitten mm. Marconin rakentamia radiolähettimiä.
Museokierroksen jälkeen takaisin hotellille ja illalla kävin vielä törsäämässä paikallisessa kalaravintolassa. Alkupalaksi otettu risotto katkaravuilla ja pestolla oli aikalailla täydellinen, eikä miekkakala oliivi-kapris-kastikkeella ollut kovinkaan paljon heikompi esitys. Lasku olikin sitten ihan omaa luokkaa.
Kovin on Milanoa parjattu. En oikein ymmärrä miksi. Tämä on ihan normaali kaupunki. En ole vielä nahtavyyksiä paljon katsellut, sen verran pitkä päivä oli tänään, mutta huomenna on henk.koht spring break ja ehtinen sitten käydä paikan pakolliset nähtävydet läpi.
Asustelen hotelli Sanpissa Porta Venezia lähistöllä. Tämä alue kaupunkia on täynnä ravintoloita ja kauppoja. Keskustassa on ilmeisesti pienehkö ja kallis kauppakatu, mutta Corso Buones Aires Porta Venezialta pohjoiseen on täynnä vaateliikkeitä, North Sail, Hillfiger, Guess, Benetton, etc. Ja vieri vieressä kahviloita, joista saa alta eurolla kahvin ja gelaterioita, joista saa 1,8 kaksi "palloa" jäätelöä -- melone e cocco on suosikkini.
Office oli Line 1 eli Metropolitanin päätepysäkin lähistöllä. Seudusta en sitten oikeastaan officen lisäksi muuta nähnytkään. Pois pääsin komiasti firman bussilla, joka vie officesta jollekin metroasemista (en tullut katsoneeksi aseman nimeä missään vaiheessa).
Eilen illalla kävin Ristorante da Iliassa tuhlailemassa. Söin talon risoton, joka oli tehty parmesankastikkeeseen ja päälle oli laitettu lihalientä ja voita silmäksi. Pääruoaksi otin härkäcarpaccion, jonka päälle oli runsainmitoin laitettu rucolaa. Jälkiruuaksi kaffe ja erinomainen grappa. Koko hommalle hintaa viineineen ~50 euroa.
Tänään käytiin sitten työpäivän jälkeen Massimon kanssa pizzalla hotellin lähistöllä. Paikan nimeä en valitettavasti muista. Olimme ravintolassa varmaankin noin 19.30 ja sali oli vielä puolityhjä. Kahdeksalta pöydät olivat jo täynnä ja kun lähdimme pois noin 20.30, niin paikkaan oli ulos asti jonoa. Ilmeisen suosittu paikka. Pizzassa ei ollut mitään vikaa, mutta ei se nyt mitenkään erityisen hyväkään ollut, eikä myös paikan tiramisussa ollut mitään erityistä kehumista, mutta aika monet näyttivätkin syövän paikan merenherkkuja -- ehkä niissä sitten onkin jotain erikoista?
Tulipahan jälleen todettua, että heräteostokset eivät aina toimi. Olin jotenkin saanut sellasen fiiliksen, että Michael Cainen Harry Palmer -hahmo olisi jotenkin elokuvahistoriallisesti merkittävä, mutta totuus on siellä jossain puolessa välissä.
Boxissa on kolme kaikkeaan viidestä tehdystä Dan Leightonin kirjoihin perustuvista Harry Palmer leffasta: Ipcress Files (Salaisen agentin kansio) 1965, Bullet to Bejing (Tappavaa menoa Pekingissä) 1996 ja Midnight in St Petersburg (Pietarin keskiyö) 1997.
Leffoista ensinmäinen on kohtuullinen 60-luvun agenttifilkka. Jota voi jopa suosittella katsottavaksi.
Boxin keskimmäisessä leffassa Michael Caine on puettu jostain syystä täysin Woody Allen look alikeksi, joten kuva salaisesta huippuagentista hieman kärsii. Juoni on kohtuullisen monimutkainen ja sisältää kohtuullista dialogia tyyliin:
Harry Palmer: When are we landing in Itrusk.
venäläisen tupolevin kapteeni: We cannot make to Itrusk. No gasoline to Itrusk.
HP: But you must have known that already when we took of?
VTK: This plane is a piece of shit. How did I know that that was the only meter that worked.
Sean Conneryn poika Jason Connery näyttelee, sekä tässä että seuraavassa leffassa miessivuosaa HP:n parhaana kamuna. Pökkelö jätkä, jonka vakuuttavin taito on olla aina sliipatun näköinen sälli. Viimeisessä leffassa esiintyy myös kaksi suomalaista hahmoa... Jason Conneryn ajamat volvot ovat molemmat suomalaisilla kilvillä -- mikä tietenkin pistää hieman silmään.
Toinen triviakimpale on ensinmäisen HP-leffan femme fatalen näyttelijän Sue Lloydin kommentti cameo-roolistaan Bullet to Beijing -leffassa: "It Seemed Like a Good Idea at the Time".
Midnight in St. Petersburg on taas niin amatöörimäisesti toteutettu, että se on jo melkein huonodessaan hyvä -- mutta ei siltikään mitään klassikkoainesta. Eräästä naissivuosaa näyttelevästä Michelle Burkesta IMDB toteaa: "Never took acting classes." Tämä käy tuskallisen selväksi jo elokuvaa katsoessa. Ja jos oli leffan toutannossa puutteita, niin eipä tuo suomennoskaan loista: ranteista sidottu Jason Connery toteaa suomennoksessa: "jos vain saisin peukaloni vapaiksi, niin antaisin sinulle ison halin".
Maksoin boxista jotain 9€, mutta sekin on hieman liikaa.
Posti kantoi kotiin kaksi best of -kokoelmaa:
Best of FSOL
ja
Best of Bauhaus
Asiakas kiittää. Kannetkin olivat ehjät.
